Search

Kuka Sanna?

Moi. Sanna täällä. Paljasjalkainen tamperelainen, äiti, puoliso, sisko ja tytär. Teen työtä muun muassa TIKIS-treenimedian kanssa nettipohjaisten valmennusten kehittämisessä ja asiakastyössä. Lisäksi teen henkilökohtaista valmennustyötä etävalmentajana.


Lempiaiheitani, joista kirjoitan ja joita pohdiskelen mielelläni, liittyvät aina jollain tavalla henkiseen hyvinvointiin. Pienen elämäni aikana itsekin olen kokenut uupumusta, burn-outin, erilaisia terveillä ja epäterveillä pohjilla olevia parisuhteita, ja ehkä mielenkiintoisimpana asiana on suhteeni syömiseen - terveelliseen ja epäterveelliseen.


Ruokailutottumukset, herkuttelu, painonhallinta-asiat, suoliston hyvinvointi ja syömishäiriöt ovat aivan erityinen kiinnostuksen kohteeni, ja näiden asioiden kanssa teemmekin myös asiakkaideni kanssa päivittäin työtä. Koen, että ruokailutottumukset ja suhde ruokaan voidaan oppia jo varhain lapsuudessa, ja elämän aikana koetut erilaiset tilanteet - ja etenkin, kuinka suhtaudumme erilaisiin tilanteisiin - muokkaavat jatkuvasti kokemustamme syömisestä.


Toisille terveellisesti syöminen on paljon helpompaa kuin toisille. Miksi on näin? Miksi toinen pystyy syömään hyvällä mielellä yhden tumman suklaan palasen, ja toisen on saatava kokonainen levyllinen suklaata kerralla?


Olen painiskellut pitkään liiallisen herkuttelun kanssa. Opetin itselleni nuoruudessa haitallisen herkuttelun kierteen, ja nuorena opittuja tapoja voi olla hankalaa muuttaa myöhemmin. Kun pelkillä herkuilla ei voi elää, on tehtävä muutoksia terveellisempään suuntaan väistämättä jossain vaiheessa. Muutoksen voi koettaa tehdä väkisin sen kummemmin ajattelematta. Ja se voi toimia oikein hyvin rajatun ajan! Jossain vaiheessa kuitenkin mieli väsähtää, ja on helppo palata takaisin entisiin tapoihinsa.


Kestävämmän muutoksen voi saada aikaan, kun tekee työtä omien ajatustensa, oman mielensä kanssa. Sen on todistanut lukemattomat, esimerkiksi lievistä syömishäiriöistä parantuneet yksilöt.


Hyvinvointialan koulutuksiltani olen lyhytterapeutiksi (psykoterapeuttiset valmiudet) opiskeleva, ravitsemustieteitäkin opiskellut personal trainer, ja erityisesti olen pitänyt erilaisista NLP-koulutuksista ja Henkinen valmentaja -koulutusohjelmasta, joiden parissa olen harjoitellut vuodesta 2015 lähtien. Korkeakoulututkintoja alalta minulta ei löydy, enkä koe olevani alan ehdoton ammattilainen tai tietäväni läheskään riittävästi mistään alueesta - olen pikemminkin utelias tarkkailija, teidän kanssanne yhdessä oppija. Tuntuu, että sitä enemmän tiedostaa ettei tiedä riittävästi, mitä enemmän pureutuu itselle tärkeisiin asioihin. Onko sinulle koskaan tullut samanlaista tunnetta?


Tervetuloa mukaan matkalle. Mihinköhän se meidät vie?



1 view0 comments
 

BetterMe Finland Oy
2691025-6

©2020 BetterMe-hyvinvointivalmennukset